Näin on kulunut tämäkin päivä jo melkein iltaan saakka, kävin aamulla terveyskeskuksessa se suljetaan kesäksi ja tiedustelin minnepäin omalääkärini menee töihin että jos tarvitsen apua tiedän mennä oikeaan paikkaan, tuntuu sekin hullulta kun osa terveyskeskuksista suljetaan ja joutuu menemään pitkällekin jos aikoo apua saada.

Vanhin poikani soitti että tulevat vaimonsa kanssa huomenna käymään kun juhannuksena on jokaisella omat menonsa mukava kun tulevat eihän sen päivän ole väliä. Eräs tuttavanikin soitti kun olemme tapaamista aikoneet jo kauan vaan ei tahdo löytyä päivää joka sopisi molemmille, siirsimme taas ensi viikkoon kun juhannuksena on usein menoja muualle.

Tänään oli siivooja ja hän pesi parvekelasitkin tänään muun touhun lisäksi lähdin pois jaloista kävelylle ja istuskelin  rannallakin ja katselin lapsia jotka olivat uimassa ei siellä aikuisia juuri näkynyt vedessä vahdissa kylläkin, ajattelin sitä aikaa kun omat lapset olivat vahdittavina ja uimme kyllä itsekin mieheni kanssa en silloin arvannut että yksinäinen aikakin vielä koittaa vaan tämäkin on kestettävä ei karkuun pääse.