Viime yön nukkumiset meni vähän pieleen yhtä mittaa olin hereillä vaikkei pitänyt olla mitään aihetta moiseen nousin hyvissä ajoin kahvinkeittoonkin ja siitähän se päivä alkoi.

Tuli mieleeni että viimeviikolla toin pakkaseen jauhelihaa että tekaisempa ne pulliksi niin on niitäkin vieraitten varalle ja kohta soittikin vanhin poikani että voivat tulla torstaina käymään jos ei osu muita kiireitä, hmm.

V iime viikolla etsiskelin itselleni vaaleita pitkiä housuja enkä mieleisiäni löytänyt ja ajattelin että jospa tärppäisi tänään, ja ajatus oli aivan oikea heti ensimmäiset housut joita sovitin ostin, tosin lahkeita piti lyhentää kuten melkein aina, myyjätär mittaili ja laittoi nuppineulat ja kerroin lyhentäväni ne itse niin en tarvitse lähteä sen vuoksi uudelleen.

Siellä oli kyllä kesäleninkin jota teki mieleni vaan jätin ostamatta kun pelkäsin jo on minulle liian kirjava, kaunis se kyllä oli ja hihatkin jotka puuttuvat melkein  kaikista kesäpuvuista, kävin toisessakin liikkeessä siellä oli kyllä melkein nuorille sopivia kaikki.

Tultuani join kahvit ja lyhensin housut, suurin osa ajasta meni melkein langan pujoittamisessa neulaan  sehän on useimmallakin tässä iässä olevan hankaluus,työ tulim kuitenkin tehtyä ja se oli pääasia.