Yritin taas kuvaakin laittaa vann en onnistunut, tämä on se piikki lihassani kuinka se onnistuu kailla toisilla sitä tässä ihmettelen.

Tänään oli käynti kuulokeskuksessa ja siellä menikin aikaa monta tuntia, olimme sopineet kuntohoitajan kanssa että kun hän palaa lomalta menen ja hän esittelee laitteen jota voi käyttää kuulolaitteen kanssa puhelimessa ja puhelin ei tarvitse olla edes kädessä se voi olla pöydällä ja pystyy keskustelemaan vaivattomasti. Laite oli mielestäni ihan niin hyvä kun hän kertoikin ja sellainen tilattiin saa nähdä koska sen saa.

Kun tulin kotiin olikin jo nälkä vaan onneksi oli valmista ruokaa sen kun vaan lämmitin mikrossa. Mitään en muuta ole saanutkaan aikaiseksi mutta hyvä kun sain ruokaa.

Kirjoitin Adressin ystäväni hautajaisiin ja vei postiinkin, aion soitella illemmalla vainajan lapsille se ei kyllä olekkaan niitä helpompia tehtäviä mutta tehtävä se on.

Kun tulin tähän koneelle ja parvekkeen ovi on auki niin kuului paloauton pillien huuto ja pysähtyi kyllä melko lähelle toivottavasti ei tapahdu mitään suuria vahinkoja eikä ihmiset ole jääneet palon saartamiksi, usein on jotain harmillisia tapåahtumia.