Tänään oli aamupäivällä ihan hyvä poutainen sää, kävin kaupassa ja läksin sen jälkeen sauvalenkille ennenkuin alkaa sataa ja niin onnistuinkin että olin lähellä kotia kun heitteli muutaman pisaran, sitten on satanutkin melko rankasta lopun päivää, nyt alkaa hiukan valjeta.

Laittelin huomiseksi ruokaa puoli valmiiksi että huomenna laitan vaan uuniin .en ole saanut juuri mitään aikaiseksi on ollut aika kehno olo, tätäköhän se loppu elämä onkin, soitin pari puhelua ja viimeisestä jäi hiukan ankea olo mutta olenhan siihenkin jo tottunut.

Kerroinkin että koneeni reistaili taas tällä viikolla tänään katsoin ja taas oli jotain Googleen liitymis juttuja ilmestynyt sä'hköpostiin ajattelen että voivatko nekin aiheuttaa näitä haittoja ovat joittenkin tuttavien laittamia joten en ota niistä kyllä syytä päälleni, en ole niitä laittanut mutta en osaa myös poistaakaan.