Pieni%20kisu-normal.jpgSiinä istuu pieni kisu kukkapuskassa tosi kaunis.noin kaunis on vaan pieni kisu kukkien keskellä.

Aamulla tilasin auton ja läksimme ystäväni Leilan kanssa Lielahteen KodinYkköseen ostoksille, toki me ne ostokset olisimme lähempääkin saaneet vaan halusimme elämäämme hiukan vaihtelua, mukava siellä oli katsella kaikkea muutakin kun tavaroita joita oli aikomus ostaa ja siinähän aikakin kuluu nopeasti.

Minä ostin suuren kukkaruukun ja silityslautaan uuden kankaan, Leila ei tainnut ostaa mitään vaan jo se katselu virkistää kun vaihteluita on niin vähän. Kävimme myös kahvilla ja ostimme pasteijat kahvin kanssa kun aamupuuron syönnistä oli jo aikaa, sitten taas soittelin kyytiä ja tulimme kotiin olikin niin puhelias kuljettaja että aloimme jo väsyä kuuntelemaan.

Kotiin tultua lämmittelin ruokaa ja söin ja sitten läksin apteekkiin olin viikko sitten soittanut numeroon josta uusitaan resepti ja kysyivät saako laittaa tekstiviestin kun se on uusittu, vastasin myöntävästi ja kummastelin kun sitä viestiä ei ollut vielä tullut, apteekissa todettiin ettei sitä ollut uusittu terveyskeskuskin oli ehtinyt mennä kiinni ja ajattelin että jousun aamulla ensimmäiseksi menemään sinne, kun tulin kotiin niin tekstiviesti tuli mutta sen verran myöhään että joudun tekemään uuden apteekkireissun huomenna, kenen moka lieneekin niin harmillista minulla ei ole pitkä matka vaan jollakin voi olla.

Soitti sitten ystäväni jolle soittelin viimeviikolla hän ei silloin vastannut eikä soittanut myöhemminkään, heillä oli pienen lapsen leikkaus ollut vähän aikaisemmin ja pelkäsin että se ei ole mennyt hyvin ja hän ei jaksa vastata puhelimeen mutta ei asia ollutkaan huonosti vaan lapsi toipui hyvää vauhtia ja kaikki olikin hyvin , hän lupasi tulla huomen aamulla käymään oli tosi huojentava uutinen.