HW0_372573-normal.jpgOn ollut tosi ihana aurinkoinen sää ja lämmintäkin näkyy 10 astetta, sain taas niin suuren kukkakorin blogilleni että hirvittää. Eräs pojistani soittelee ja järjestelee muuttoon liittyviä asioita ja onhan miniäkin siinä hyvänä apuna tuntuu mukavalta kun pojat ottavat osaa muuttooni onhan se tosi suuri asia ja heillä on siellä paikanpäällä tilaisuus  saada uusimpia tietoja sotekyydeistä ja siihen liittyvistä jutuista. Minä lähetin tekstiviestiä Jennille kun en eilenkään muistanut kysyä jounilta Jennin vointia.

Kävin sauvalenkillä aikapitkän matkan kun sää oli niin kaunis , kyllähän siinä jo väsyykin kun on monta päivää ollut väliä, ihan asiasta toiseen ihmettelen mitä jossain lähinaapurissa touhutaan kun on nyt jo viikkotolkulla kuulunut niin kovaa ääntä aivan kuin lämpöpattereita hakattais ja samaan aikaan on sama auto parkkeerattuna pihalle johon ei saa parkkeerata, juuri kävin katsomassa kun tuntui että sisälle ajavat ja nyt oli auto kadonnut.

No pianhan se häiriö kohdallani loppuu,tuli pää kipeäksi kun etsin kansiosta papereita joita tarvitsen uuteen paikkaan mennessäni, kyllä ne siellä olivat missä tiesinkin niiden olevan vaan kun ei aina tiedä mitkä ovat niitä tärkeimpiä ja koetin saada niitä järjestykseen, niitä tarvitsee apteekkiin ja terveysasemalle ja sairaalaankin.

Nyt olis mieli lähteä jo suihkuunkin ja jos löytäisin jotain katsottavaa televisiostakin tai sitten vaan pyörin täällä koneella, jos skypettelijöitä löytyy niin täälläkin aika kuluu, voi siskot löytyä.