Ruusu%20ja%20perhonen-normal.jpgOi kuinka ihanaa kun sain kuvan esille ja vielä niin kauniin, kiitos teille siellä jossain.Vaiherikas päivä tänään aamulla oli aika lääkärille ja sielläkin meni aikaa keskustellessa koska tämä saattoi olla viimeinen kerta täällä Terveyskeskuksessa, lääkärillä oli kirjoitettuna epikriisi seuraavalle lääkärille.

Sitten kovaa vauhtia kotiin ja vettä ehdin juoda ja puhelimen ottaa laukkuun kun läksin varttumaan taksia ja läksimme Leilan kanssa Ideaparkkiin, se on hyvin suuri ostoskeskus, nytkin emme ehtineet kiertää kaikissa liikkeissä välillä kävimme syömässä sitten vielä pieni kierros ja ostimme Pentikistä kynttilät onhan jo se aika.

En ollut juonut kahvia koko päivänä ja niimpä ensin keitin kahvit ja join, Jouni soitteli kun olin Ideaparkissa samoin eräs naisyäväni ja ennen kotimatkaa Jorma, hänen kanssaan lupasimme keskustella kun olen kotona.Hän oli järjestellyt monia asioita kohdaltani muuton aikana esim.yö jonka joudun olemaan pois kotoa vanhasta ja uudesta, hän vaimoineen oli sitä mieltä että olen sen heillä että se on helpoin ja järkevin asia niin.

Olen ajatellut niin että kun muutan Nokialle aloitan uuden Blogin tai joku pojista voi sen laittaa alkuun ja minä jatkan jos osaan. Aamulla oli lämpötila nollassa tai vähän pakkasen puolellakin ja päivä on ollut aurinkoinenja kaunis, keltaiset lehdet ovat puussa yhä edelleen se tekee maiseman niin kauniin valoisaksi.