Näin se joulukin kuluu olemme jo joulupäivän illassa, minulla on ollut kävijöitä Bilnäsistä pojanpoikani perheineen emme ole tavanneet pitkään aikaa joten tuntui tosi mukavalta tavata jälleen.

Petyin jälleen kuvan siirron suhteen onko blogissa tapahtunut muutoksia vai enkö enää muista kuinka siirto tapahtuu, niinkin voi olla.

Yritin eilen uuden blogin aloittamista vaan ei onnistunut sekään alan väsyä yrityksiin jotka eivät onnistu, ei jouluna enempää valitusta hyvin on jouluni mennyt näihin saakka.